Translations Suras
SUOMEN KIELI

78 - AN-NABAA (Sanoman suura)

Ylistys Jumalalle, maailmojen Valtiaalle,

 
1Mitä he kyselevät toinen toiseltaan?
 
2Suurta sanomaako,
 
3josta he ovat eri mieltä?
 
4Ei, pian he saavat sen tietää.
 
5Vieläkin: ei! He tulevat sen pian kokemaan.
 
6Emmekö ole luonut maan lakeudeksi
 
7ja vuoret tukipilareiksi?
 
8Me olemme luonut teidät parittain
 
9ja säätänyt unen teille virkistykseksi,
 
10yön Me loimme teille verhoksi
 
11ja päivän Me annoimme elatuksen hankkimiseen.
 
12Yläpuolellenne olemme asettanut seitsemän vahvaa henkivaltaa
 
13ja laittanut valoa säteilevän lampun;
 
14raskaista pilvistä Me lähetämme vuolaita virtoja
 
15kasvattaaksemme viljan ja kasvit
 
16sekä tiheinä vihannoivat puutarhat.
 
17Totisesti tuomion päivä on määrätty,
 
18päivä, jona puhalletaan pasuunaan ja te nousette joukoittain,
 
19päivä, jolloin taivas aukeaa ja siihen ilmenee joukko portteja,
 
20jolloin vuoret siirtyvät paikoiltaan ja muuttuvat kuin varjoiksi.
 
21Totisesti, helvetti silloin omaansa odottaa,
 
22se on määränpää syntisiä varten,
 
23he viruvat siellä vuosikausia,
 
24saamatta nauttia viileätä juomaa;
 
25heidän juomansa on kiehuvaa tai jääkylmää,
 
26se on palkka, joka vastaa heidän syntejänsä.
 
27He eivät totisesti uskoneet joutuvansa teoistaan tilille,
 
28vaan sanoivat julistustamme valheeksi, totuutta vääristellen.
 
29Mutta meillä on kaikki merkittynä muistiin.
 
30»Maistakaa siis! Me emme lisää teille muuta kuin kuritusta.»
 
31Totisesti odottaa voitto niitä, jotka pelkäävät Jumalaa,
 
32heidän ovat hedelmä- ja viinitarhat,
 
33nuoruutta uhkuvat neidot, heidän ikäisensä,
 
34ja puhdasta viiniä täydet pikarit.
 
35Ei heille siellä turhuutta puhuta eikä valheita jutella.
 
36Se on Herrasi antama palkka, ansioiden mukainen lahja,
 
37Herran, jonka ovat taivaat ja maa ja kaikki niiden välisessä avaruudessa, laupiaan Armahtajan, jota he eivät rohkene puhutella.
 
38Sinä päivänä, jolloin henki ja enkelit seisovat riveissä, eivät muut saa puhua kuin se, jonka Laupias sallii ja joka lausuu totuuden.
 
39Tuo päivä on totuuden päivä, ja se, joka parhaimman valitsee, turvautuu Herraan.
 
40Totisesti olemme varoittanut teitä lähestyvästä kurituksesta, päivästä, jolloin ihminen saa nähdä, mikä on hänen kättensä työ, ja epäuskoinen huudahtaa: »Ah, jospa olisin maan tomua!»
 
 
ReadTheQuran.org