Translations Suras
SUOMEN KIELI

76 - AL-INSAN (Ihmisen suura)

Ylistys Jumalalle, maailmojen Valtiaalle,

 
1Eikö ole kulunut pitkä aika, ennenkuin ihmisestä tuli jotakin mainitsemisen arvoista?
 
2Me olemme totisesti luonut ihmisen siemenestä yhdistäen sen toiseen. Me aiomme kasvattaa häntä, ja niin olemme antanut hänelle kuulon ja näön.
 
3Totisesti olemme ohjannut hänet polulle, olkoonpa hän kiitollinen tai kiittämätön.
 
4Totisesti olemme valmistanut uskottomille kahleet ja ketjut sekä helvetin tulen.
 
5Totisesti saavat hurskaat juoda maljasta, johon on kätketty heidän (sisäinen) vapautuksensa,
 
6lähteestä, josta Jumalan palvelijat juovat runsain määrin.
 
7He täyttävät lupauksensa ja pelkäävät päivää, jonka tuho leviää ylt'ympäri;
 
8rakkaudesta Häneen he ruokkivat köyhää, orpoa ja vangittua.
 
9»Me ruokimme teitä vain Jumalan tähden; me emme vaadi teiltä palkkaa emmekä kiitosta,
 
10totisesti pelkäämme surun ja murheen päivää, jonka Herramme lähettää.»
 
11Siksi Jumala säästää heidät tuon päivän tuholta ja antaa heidän osakseen iloa ja onnea;
 
12Hän palkitsee heitä heidän lujuutensa tähden paratiisilla ja silkkivaatteilla.
 
13Näihin puettuina ja leväten nojakorokkeilla he eivät tunne hellettä eivätkä purevaa kylmää,
 
14vaan puutarhan varjot lepäävät tiheinä heidän yllään, ja sen hedelmät ovat käden ulottuvilla.
 
15Siellä kiertävät hopeamaljat ja kristallipikarit,
 
16jotka ovat kuin läpikuultava lasi ja jotka täytetään runsain mitoin.
 
17He saavat juoda inkiväärillä höystetyn maljan
 
18lähteestä, jota siellä kutsutaan Salsabiliksi.
 
19Ja heidän ympärillään liikkuvat ikinuoret olennot, joita nähdessäsi sinusta tuntuu, kuin he olisivat ylt'ympäri siroiteltuja helmiä.
 
20Ja kun saat nähdä sen, olet näkevä autuuden ja suuren kuningaskunnan.
 
21Heidän vaatetuksenaan on viheriä, hieno silkki ja paksu, kultakudoksinen sametti. He saavat kantaa hopeaisia rannerenkaita, ja heidän Herransa virvoittaa heitä puhtaalla juomalla.
 
22Tämä on totisesti oleva palkkanne, sillä ponnistelunne palkitaan.
 
23Totisesti olemme lähettänyt sinulle tämän Koraanin vähitellen useina ilmoituksina.
 
24Pysy siis lujana odottaen kärsivällisesti Herrasi tuomiota äläkä tottele ketään syntistä tai kiittämätöntä heidän joukostaan.
 
25Ylistä Herrasi nimeä aamuin ja illoin!
 
26Polvistu yön aikana Häntä palvomaan ja ylistä Häntä myöhään yöhön!
 
27Totisesti muut ihmiset rakastavat tätä maallista elämää eivätkä pidä lukua turmion päivästä.
 
28Me olemme luonut heidät ja vahvistanut heidän jäsenensä, ja jos tahdomme, voimme heidän sijaansa aikaansaada täysin heidän kaltaisiaan olentoja.
 
29Totisesti tämä on kehoitus, ja se, joka tahtoo, löytää tien Herransa luokse.
 
30Mutta teitä se ei miellytä, ellei Jumala kuitenkin niin määrää; totisesti, Jumalan on tieto, viisaus.
 
31Hän sulkee armoonsa kenet haluaa, mutta jumalattomille Hän on varannut tuskan ja kurituksen.
 
 
ReadTheQuran.org