Translations Suras
SUOMEN KIELI

64 - AT-TAGHÂBUN (Harhoista Havahtumisen suura)

Ylistys Jumalalle, maailmojen Valtiaalle,

 
1Kaikki, mitä on taivaassa ja maan päällä, julistaa Jumalan kunniaa. Hänen on herruus ja Hänelle kuuluu kiitos, sillä Hän voi tehdä kaiken tahtonsa mukaan.
 
2Hän teidät on luonut. Muutamat teistä eivät usko, toiset uskovat. Jumala näkee, mitä teette.
 
3Hän on luonut taivaat ja maan totuudessa; Hän on luonut myös teidät, kaunismuotoisiksi Hän on teidät muovaillut. Hänen tykönsä kaikki myös palaa.
 
4Hän tietää, mitä on taivaassa ja maan päällä; Hän tietää myös, mitä te salaatte ja mitä ilmaisette, sillä Jumala tuntee sydänten kätköt.
 
5Eikö teille ole kerrottu niistä, jotka ennen teitä uskon hylkäsivät? He saivat kokea tekonsa surkeat seuraukset, ja heitä odottaa tuskallinen kuritus.
 
6Sillä heille lähetetyt sananjulistajat tulivat selvin todistein heidän luoksensa, mutta he sanoivat: »Kuolevaisetko meitä johtaisivat?» He olivat epäuskoisia ja kääntyivät pois, mutta Jumala ei heitä kaipaa, sillä Jumala on kaikesta riippumaton, ylistetty.
 
7Epäuskoiset väittävät, ettei heitä milloinkaan herätetä kuolleista. Sano: »Totisesti, Herran nimeen, teidät herätetään kuolleista, ja silloin teille osoitetaan, mitä te olette tehneet, sillä tämä on Jumalalle helppoa.»
 
8Uskokaa sentähden Jumalaan, Hänen sanansaattajaansa ja valoon, jonka Me olemme lähettänyt, sillä Jumala tietää, mitä te teette,
 
9Päivänä, jona hän teidät kokoaa, kokoontumispäivänä, havahdutte harhoistanne. Mutta jokainen, joka uskoo Jumalaan ja tekee hyvää, saa vapautuksen erehdyksistään ja pääsee puutarhoihin, joita virrat vilvoittavat, ja hän saa asua siellä ikuisesti. Tämä on suurin autuus.
 
10Mutta niistä, jotka hylkäävät uskon ja väittävät valheeksi tunnusmerkkimme, tulee ikuisiksi ajoiksi tulen asukkaita. Mikä kurja määränpää heidän vaellukselleen!
 
11Ei mikään koettelemus kohtaa teitä Jumalan tietämättä; ja joka uskoo Jumalaan, hänen sydäntään Hän ohjaa oikeaan, sillä Jumala on kaikkitietävä.
 
12Olkaa kuuliaisia Jumalalle ja kuuliaisia sananjulistajalle, mutta jos käännytte pois, ei sanansaattajanne ole vastuussa muusta kuin sanoman julistamisesta.
 
13Ei ole muuta jumaluutta kuin Hän, Jumala, ja Jumalaan uskovaiset turvautukoot.
 
14Uskovaiset, varmasti on joku vaimoistanne ja lapsistanne vihollisenne; varokaa siis heitä; jos olette armahtavaisia ja kärsivällisiä, silloin totisesti Jumalakin on anteeksiantavainen, armollinen.
 
15Rikkautenne ja lapsenne ovat teille vain koetuksena, mutta Jumalan luona lopullinen palkkio odottaa.
 
16Sentähden täyttäkää velvollisuutenne Jumalaa kohtaan kykynne mukaan, ottakaa vaarin, totelkaa ja uhratkaa varojanne; se koituu sielujenne parhaaksi! Ketkä ikinä varjelevat sielunsa ahneudelta, heillä on menestystä.
 
17Jos omistatte Jumalalle hyvän uhrin, Hän palkitsee sen teille kaksin verroin ja antaa teille anteeksi, sillä Jumala on palkitsevainen, lempeä.
 
18Hän tuntee näkymättömän ja näkyvän, Hän on kaikkivoipa, viisas.
 
 
ReadTheQuran.org