Translations Suras
SUOMEN KIELI

54 - AL-QAMAR (Kuun suura)

Ylistys Jumalalle, maailmojen Valtiaalle,

 
1Hetki lähestyy ja kuu jakaantuu.
 
2Mutta jos he näkevät tunnusmerkin, he kääntyvät syrjään ja sanovat: »Valtavaa lumousta!»
 
3ja pitävät sitä valheena ja noudattavat halujaan, mutta kaikella on määrätty aikansa,
 
4totisesti ovat he saaneet monta varoittavaa sanomaa,
 
5täydellisen viisauden sisältäviä varoituksia, mutta varoitukset eivät heitä hyödytä.
 
6Käänny siis pois heistä! Sinä päivänä, jolloin kutsuja kutsuu heidät vastenmieliseen tehtävään,
 
7he astuvat silmät maahan luotuina esiin haudoistaan kuin hajalle siroteltu heinäsirkkaparvi
 
8kiiruhtaen pelokkaina kohtaamaan kutsujaa. Epäuskoiset sanovat: »Tämä on kova päivä.»
 
9Nooan kansa ennen heitä kielsi hänet. Niin, he pitivät palvelijaamme valehtelijana ja sanoivat: »Hän on hullu», ja he puhuivat hänelle ylenkatseellisesti.
 
10Mutta hän huusi avuksi Herraansa sanoen: »Minä olen masentunut, auta Sinä minua!»
 
11Silloin avasimme taivaan portit veden syöstä alas,
 
12ja maasta pursui joukko lähteitä, niin että kaikki vedet yhtyivät, mikä oli ennakolta päätetty.
 
13Ja Me kannoimme häntä laudoista ja nauloista kyhätyllä laivalla,
 
14joka liikkui silmäimme edessä; se oli palkkio hänelle, jonka sanoma hylättiin.
 
15Totisesti Me jätimme sen merkiksi. Mutta missä on se, joka ottaa siitä vaarin?
 
16Millainen oli Minun rangaistukseni ja Minun varoitukseni?
 
17Me teimme totisesti Koraanin helposti muistettavaksi, mutta missä on se, joka haluaa noudattaa sitä?
 
18Aad julisti sanansaattajamme valehtelijaksi, ja millainen olikaan Minun rangaistukseni ja Minun varoitukseni!
 
19Totisesti Me lähetimme pauhaavan myrskyn heidän ylitseen katkerana onnettomuuden päivänä.
 
20Se tempasi mukaansa ihmiset kuin maasta juurineen revityt palmunrungot.
 
21Millainen olikaan Minun rangaistukseni ja Minun varoitukseni!
 
22Totisesti olemme tehnyt Koraanin helpoksi muistaa, mutta missä on se, joka haluaa totella sitä?
 
23Tamuud leimasi varoittajat valehtelijoiksi,
 
24sanoen: »Tuleeko meidän seurata sellaista, joka on vain meikäläinen? Totisesti olisimme silloin erhetyksen ja mielettömyyden vallassa.
 
25Onko kehoitus annettu tehtäväksi jollekulle meidän keskuudestamme? Ei, hän on suuri valehtelija, itsensä ylentäjä.»
 
26Huomenna he saavat tietää, kuka on suuri valehtelija ja itsensä ylistäjä.
 
27Totisesti Me aiomme lähettää naaraskameelin heille koetukseksi. Pidä siis silmällä heitä ja ole kärsivällinen!
 
28Ilmoita heille, että vesi on jaettu heidän keskensä, niin että jokainen on vuorollaan kameelia juottamassa!
 
29Mutta he kutsuivat toverinsa, ja tämä veti esiin miekkansa ja teki eläimestä ramman.
 
30Mutta minkälainen olikaan Minun lähettämäni kuritus ja varoitus!
 
31Totisesti lähetimme heille yhden ainoan jyrähdyksen, ja he olivat kuin vitsoja, joita aidanpunojat käyttävät.
 
32Totisesti olemme tehnyt tämän Koraanin helpoksi muistaa, mutta missä on se, joka tahtoo noudattaa sitä?
 
33Lootin kansa julisti varoittajat valehtelijoiksi.
 
34Totisesti Me lähetimme heille pyörremyrskyn; mutta Lootin perheen pelastimme aamun koittaessa;
 
35se oli Meidän osoittamamme armo. Näin palkitsemme sen, joka on kiitollinen.
 
36Totisesti hän oli varoittanut heitä Meidän väliintulostamme, mutta he epäilivät varoitusta.
 
37He aikoivat viedä pois hänen vieraansa, mutta Me sokaisimme heidän silmänsä: »Kokekaa siis lähettämäni kuritus ja varoitus!»
 
38Ja totisesti, rangaistus, mikä oli heille määrätty, tuli aamulla heidän osakseen.
 
39Tulkaa siis kokemaan lähettämäni rangaistus ja varoitus!
 
40Olemmehan tehnyt Koraanin helpoksi muistaa, mutta missä on se, joka haluaa noudattaa sitä?
 
41Toden totta tulivat varoittajat faraon kansan tykö.
 
42He pitivät kaikkia tunnusmerkkejämme valheena, ja siksi me tartuimme heihin mahtavan, taitavan voimalla.
 
43Ovatko teidän aikanne epäuskoiset parempia kuin nämä? Vai onko Pyhässä kirjassa poikkeus juuri teidän hyväksenne?
 
44Tai sanovatko he: »Me seisomme lujasti yhdessä, autamme joukolla itseämme.»
 
45Pian hajoitetaan tuo joukko, ja he kääntyvät pakoon.
 
46Niin, hetki on heille määrätty, ja se hetki on mitä kovin ja katkerin.
 
47Totisesti ovat syntiset harhaan johdettuja ja mielettömyyden vallassa.
 
48Sinä päivänä, jona heidät suin päin raastetaan tuleen, sanotaan heille: »Kokekaa kuumuuden kouria!»
 
49Olemme totisesti luonut kaiken oman mittansa mukaan,
 
50ja Meidän käskymme on nopea kuin silmänräpäys.
 
51Totisesti olemme kukistanut vertaisenne, mutta onko ketään, joka tahtoisi noudattaa varoitusta?
 
52Kaikki, mitä he tekevät, on Jumalan kirjoissa.
 
53Kaikki, sekä suuri että pieni, on kirjoitettu muistiin.
 
54Totisesti saavat ne, jotka Jumalaa pelkäävät, olla puutarhoissa ja virtojen äärillä,
 
55totuuden asuinsijoissa, lähellä Kuningasta, mahtavaa.
 
 
ReadTheQuran.org