Translations Suras
SUOMEN KIELI

42 - ASH-SHUURA (Neuvonpidon suura)

Ylistys Jumalalle, maailmojen Valtiaalle,

 
1(Haa, Miim) Ylistetty, kunnian Jumala,
 
2Kaikkitietävä ja kaikkivaltias Jumala.
 
3Näin antaa sinulle Jumala, mahtava, viisas, ilmoituksensa kuten antoi niillekin, jotka elivät ennen sinua.
 
4Hänen ovat taivaat ja maat; Hän on korkea, suuri.
 
5Taivas on repeämäisillään ylhäältä saakka, ja enkelit kiittävät ja ylistävät Herraansa ja pyytävät anteeksiantoa niille, jotka ovat maan päällä; totisesti on Jumala armollinen, anteeksiantava.
 
6Ja niitä, jotka Hänen sijaansa ottavat itselleen muita suojelijoita, Jumala vartioi, eivätkä he ole sinun valvontasi alaisia.
 
7Näin olemme sinulle ilmoittanut arabialaisen Koraanin, jotta varoittaisit pääkaupunkia ja sen ympärillä asuvia päivästä, jolloin kaikki kootaan yhteen ja jonka tulosta ei ole epäilystä; osa joutuu paratiisiin, osa helvetin tuleen.
 
8Jos Jumala olisi tahtonut, niin olisi Hän totisesti tehnyt heistä yhden ainoan kansan, mutta Hän sulkee armoonsa kenet haluaa, eikä ole jumalattomilla oleva suojelijaa eikä auttajaa.
 
9Vai ovatko he Hänen lisäkseen varanneet itselleen muita suojelijoita? Vain Jumala on varjelija; Hän antaa kuolleille elämän, ja kaikki on Hänen vallassaan.
 
10Ja mistä asiasta hyvänsä olettekin eri mieltä, sen ratkaisu on Jumalan kädessä; tämä on Jumala, Herrani, Häneen luotan ja Häneen turvaan yhä uudelleen.
 
11Hän on taivaan ja maan Luoja; Hän määräsi teille aviopuolisoita keskuudestanne ja myös eläimille parinsa, siten lisääntyäksenne. Ei ole mitään Hänen vertaistaan; Hän on kuuleva, näkevä.
 
12Hänelle kuuluvat taivaan ja maan aarteet; Hän jakelee elatusta runsaasti tai niukasti tahtonsa mukaan. Hän on totisesti kaikkitietävä.
 
13Hän on teille määrännyt saman uskonnon, jonka Hän asetti Nooalle, saman, jonka Me olemme ilmoittanut sinulle ja määrännyt Aabrahamille, Moosekselle ja Jeesukselle ja joka kuuluu: »Pysykää kuuliaisina uskonnollenne ja välttäkää hajaannusta.» Vaikeaa on epäuskoisille se, mihin sinä heitä kehoitat; Jumala valitsee kenet haluaa ja ohjaa luoksensa sen, joka usein kääntyy Hänen puoleensa.
 
14Eivätkä he hajaantuneet ennen kuin vasta sitten, kun tieto oli tullut heidän osakseen, ja he tekivät sen keskinäisestä kateudesta. Ja ellei Herraltasi jo olisi tullut tietoa määräajasta, olisi totisesti tuomio langetettu heille, mutta ne, joille Kirjoitus heidän jälkeensä annettiin perinnöksi, ovat levottomia ja epäilevät sitä.
 
15Kehoita siis edelleenkin heitä oikeaan uskoon ja käy vakaana oikeaa tietä, niinkuin sinua on käsketty, äläkä noudata heidän alhaisia toiveitaan, vaan sano: »Minä uskon siihen, mitä Jumala on Kirjoituksessa ilmoittanut, ja minut on määrätty jakamaan teille oikeutta. Jumala on meidän ja teidän Herranne. Meillä on oleva tekomme ja teillä tekonne. Riita ei ole tarpeen välillämme; Jumala kokoaa meidät, ja Hänen tykönänsä on matkamme pää.»
 
16Jotka kiistelevät Jumalasta senjälkeen, kun kuuliaisuutta on osoitettu Hänelle, heidän väitteensä on mitätön heidän Herransa edessä, heitä kohtaa viha ja odottaa ankara kuritus.
 
17Jumala lähetti Kirjoituksen, totuuden sanoman ja vaa'an, sekä myös tiedon, että hetki on ehkä lähellä.
 
18Ne, jotka eivät usko siihen, tahtoisivat jouduttaa sitä, ja ne, jotka uskovat, pelkäävät sitä, sillä he tietävät, että se on totuus. Totisesti erehtyvät ne suuresti, jotka uppiniskaisina väittelevät tuosta hetkestä.
 
19Jumala on lempeä palvelijoitaan kohtaan, Hän antaa ravintoa kenelle tahtoo; Hän on voimakas, mahtava.
 
20Sille, joka toivoo saavansa nauttia sadon tulevassa elämässä. Me annamme sen runsaana, ja sille, joka haluaa tämän maailman voittoa, annamme sen, mutta tämän jälkeisessä elämässä ei hänellä ole osuutta.
 
21Vai onko heillä Meidän sijaisiamme, jotka ovat määränneet heille jonkin uskonnon, jota Jumala ei ole asettanut? Ilman tuomion sanomaa olisi päätös heidän suhteensa totisesti jo tehty, ja toden totta, jumalattomien rangaistus on oleva tuskallinen.
 
22Sinä olet näkevä, kuinka jumalattomat pelkäävät sitä, mitä ovat ansainneet, mutta sen täytyy langeta heidän osalleen. Ne, jotka uskovat ja tekevät hyvää, pääsevät paratiisin kedoille ja saavat Herransa luona, mitä tahtovat; tämä on suuri armo.
 
23Tämä on se hyvä sanoma, minkä Jumala antaa palvelijoilleen, niille, jotka uskovat ja tekevät hyviä tekoja. Sano: »En pyydä teiltä siitä muuta palkkaa kuin rakkautta heimolaisianne kohtaan.» Sille, joka ansaitsee hyvää, annamme sitä runsain määrin; totisesti on Jumala anteeksiantava, kiitollinen.
 
24Vai sanovatko he: »Hän on sepittänyt valheita Jumalasta?» Mutta jos Jumala tahtoo, Hän voi tehdä sydämesi kärsivälliseksi. Jumala pyyhkii pois valheen ja lujittaa totuuden sanoillaan; totisesti Hän tietää kaikki ajatuksenne.
 
25Hän ottaa vastaan palvelijainsa katumuksen ja antaa anteeksi pahat teot, ja Hän tietää, mitä te teette.
 
26Hän kuulee niiden rukoukset, jotka uskovat ja tekevät hyviä tekoja, ja jakaa heille runsaasti armoaan, mutta uskottomat saavat ankaran rangaistuksen.
 
27Ja jos Jumala jakaisi palvelijoilleen runsaammin ravintoa, nämä varmasti pöyhistyisivät, mutta Hän lähettää sitä hyväksi näkemänsä määrän. Totisesti, Hän on kaikki näkevä ja tuntee palvelijansa.
 
28Hän lähettää sateen, kun he ovat käyneet epätoivoisiksi, ja levittää armoaan. Hän on suojelija, ylistetty.
 
29Hänen tunnusmerkkejään ovat taivaan ja maan luominen ja ne elävät olennot, jotka Hän asetti kumpaankin. Hänellä on myös valta koota ne yhteen milloin tahtoo.
 
30Mikä tahansa vaiva teitä kohtaakin, se tapahtuu kättenne töiden ansiosta; ja kuitenkin antaa Hän anteeksi paljon.
 
31Te ette voi paeta eikä teillä paitsi Jumalaa ole muuta suojelijaa eikä auttajaa.
 
32Hänen merkkejään ovat merellä laivat, jotka ovat kuin vuoria.
 
33Jos Hän tahtoo, Hän vaimentaa tuulen, niin että laivat seisovat liikkumattomina meren pinnalla. Totisesti tässä on merkkejä jokaiselle, joka on kärsivällinen ja kiitollinen.
 
34Tai Hän antaa niiden hukkua ansionsa mukaan; mutta Hän antaa anteeksi paljon.
 
35Ja ne, jotka väittelevät ilmoituksistamme, tietäkööt, että heillä ei ole mitään turvapaikkaa.
 
36Kaikki, mitä teille siis on annettu, on vain tämän maallisen elämän aarteita; mutta se, mikä odottaa Jumalan tykönä, on parempaa ja kestävämpää niille, jotka uskovat ja turvaavat Herraansa,
 
37niille, jotka karttavat pahoja syntejä ja riettautta ja vihastuessaan antavat anteeksi,
 
38jotka täyttävät Herransa tahdon, rukoillen lakkaamatta, joilla on tapana neuvotella keskenään ja jotka jakelevat siitä, mitä Me olemme heille antanut.
 
39Ja niille, jotka puolustautuvat, kun jokin suuri vääryys kohtaa heitä.
 
40Pahan palkka olkoon samankaltainen rangaistus, mutta jos joku antaa anteeksi ja tekee parannuksen, hän on saava palkkansa Jumalalta; totisesti, Hän ei rakasta jumalattomia.
 
41Ja jos joku puolustaa itseään, kun häntä sorretaan, niin ei ole mitään syytä soimata häntä siitä.
 
42Tuomittakoon vain niitä, jotka sortavat ihmisiä ja väärämielisyydessään kapinoitsevat maan päällä; näillä on oleva tuskallinen rangaistus.
 
43Jos joku on kärsivällinen ja anteeksiantavainen, niin on hän totisesti menetellyt oikein.
 
44Ja kenet Jumala päästää harhaan, sillä ei ole suojelijaa. Ja sinä saat nähdä, kuinka jumalattomat, kun he näkevät kurituksensa, sanovat: »Onko mahdollisuutta pelastua?»
 
45Sinä saat myös nähdä, miten heidät tuodaan esiin, nöyryytyksen masentamina ja katse maahan painuneena. Mutta uskovaiset sanovat: »Totisesti, kadotettuja ovat ne, jotka hukkaavat omat ja perheensä sielut ylösnousemuksen päivänä. Toden totta, jumalattomien on saatava ikuinen rangaistus.
 
46Eikä heillä ole ystäviä, jotka heitä auttaisivat Jumalan sijasta, sillä kenet Jumala saattaa eksyksiin, hän ei löydä tietä.
 
47Kuunnelkaa Herraamme, ennenkuin tulee päivä, josta ei ole oleva pelastusta. Tuona päivänä ei teillä ole pakopaikkaa eikä kieltämisen mahdollisuutta.
 
48Mutta jos he kääntyvät pois, niin Me emme ole lähettänyt sinua heidän valvojakseen; sinun tehtäväsi on vain julistaa ilmoitusta. Ja totisesti, kun annamme ihmisen kokea armoamme, hän iloitsee siitä, mutta jos häntä kättensä töiden tähden kohtaa jokin onnettomuus, tulee hänestä kiittämätön.
 
49Jumalan on valta taivaassa ja maan päällä; Hän luo mitä tahtoo, tahtonsa mukaan suo Hän jollekulle tyttäriä, toiselle poikia.
 
50Tai Hän antaa molempia, poikia sekä tyttäriä, Hän saattaa myös hedelmättömäksi kenet tahtoo. Totisesti Hänellä on tieto ja valta.
 
51Yhdellekään kuolevaiselle ei sovi, että Jumala puhuu hänelle muutoin kuin ilmoituksen kautta tai verhon takaa tai lähettämällä sanansaattajan, joka Hänen luvallaan ilmoittaa Hänen tahtonsa; Hän on totisesti korkea, viisas.
 
52Näin ilmitoimme sinulle pyhän Kirjoituksen käskymme mukaan. Sinä et tiennyt, mitä Kirja oli, etkä mitä usko oli, mutta Me asetimme sen valoksi, jonka avulla voit johtaa sitä palvelijoistamme, jonka otolliseksi näemme; totisesti, sinä näytät pääsyn oikealle polulle,
 
53Jumalan polulle, Jumalan, jolle kuuluu kaikki, mitä on taivaissa ja maassa. Totisesti, Jumalan luokse kaikki lopulta palaa.
 
 
ReadTheQuran.org