Translations Suras
SUOMEN KIELI

19 - MARIAM (Marian suura)

Ylistys Jumalalle, maailmojen Valtiaalle,

 
1Kaaf, Haa, Jaa, Ain, Saad.
 
2Tämä on muistutus Herrasi laupeudesta palvelijaansa Sakariaa kohtaan,
 
3kun hän salassa huokasi Herrallensa.
 
4Hän lausui: »Herrani, totisesti minun ruumiini luut ovat heikentyneet ja ikäni vuoksi minun päässäni välkkyvät harmaat hiukset, mutta milloinkaan ei onni ole minua pettänyt rukoillessani Sinua, oi Herrani.
 
5Minä pelkään sukulaisiani, jotka tulevat perijöikseni; onhan vaimoni hedelmätön; sentähden låhjoita minulle jälkeläinen,
 
6joka perisi minut ja myöskin Jaakobin lapset, ja oi Herrani, tee hänestä Sinulle mieluisa.»
 
7Oi Sakarias, totisesti, Me ilmoitamme sinulle ilosanoman pojasta, jonka nimi olkoon Johannes. Emme ole vielä luonut ketään sen nimistä.
 
8Hän sanoi: »Herra, kuinka minä voin saada pojan, kun vaimoni on hedelmätön ja itseni on korkea ikä jo heikentänyt?»
 
9Jumala vastasi: »Niin tapahtuu, sanoo Herrasi, se on helppo asia Minulle. Olenhan jo aikaisemmin luonut sinut tyhjästä.»
 
10Hän sanoi: »Herra, anna minulle jokin tunnusmerkki!» Jumala lausui: »Se olkoon sinulle merkiksi, ettet voi kolmeen vuorokauteen puhua ihmisille mitään, vaikka olet aivan terve.»
 
11Senjälkeen hän astui ulos rukouskammiosta kansansa eteen ja puhui kansalleen merkkien avulla: »Julistakaa Hänen kunniaansa aamuin ja illoin.»
 
12Ja hänen pojalleen sanottiin: »Oi Johannes, ota Kirja vastaan halukkaasti!» ja Me annoimme Hänelle viisautta, kun hän oli vielä lapsi.
 
13Annoimme hänelle myös innoitusta ja viattomuutta omastamme, ja hän kunnioitti vanhempiaan
 
14ja oli hyvä heitä kohtaan. Hän ei ollut kapinallinen eikä tottelematon.
 
15Rauha olkoon hänelle sinä päivänä, jolloin hän syntyi, ja sinä päivänä, jolloin hän kuolee, sekä sinä päivänä, jolloin hänet herätetään kuolleista.
 
16Mainitse Kirjassa myös Mariasta: Hän lähti perheensä luota yksinäiseen paikkaan idässä.
 
17Ja hän otti hunnun, joka verhosi hänet heidän katseiltaan. Senjälkeen Me lähetimme henkemme hänen luokseen, ja se ilmestyi hänelle aivan kuin ihmisolento.
 
18Maria lausui: »Totisesti, minä etsin sinua vastaan turvaa laupeimpaan (Jumalaan) luottaen, jos olet hurskas.»
 
19Hän vastasi: »Minä olen vain Herrasi lähettiläs ja tuon sinulle viattoman pojan.»
 
20Maria sanoi: »Kuinka minä voisin saada pojan, kun kukaan ihminen ei ole minuun koskenut enkä ole siveetön?»
 
21Hän vastasi: »Näin sanoo Herrasi: 'Se on helppo asia Minulle, ja se on oleva merkkinä ihmissuvulle ja armonosoituksena Meiltä; onhan asia jo ratkaistu.'»
 
22Silloin Maria vastaanotti hänen lupauksensa ja siirtyi kauas syrjäiseen paikkaan.
 
23Sitten synnytystuskat pakottivat hänet nojautumaan taatelipalmun runkoon. Hän lausui: »Voi, kun olisin kuollut ennen tätä ja minut olisi kokonaan unohdettu.»
 
24Silloin ääni hänen altaan kutsui häntä ja sanoi: »Älä murehdi, totisesti Herrasi on asettanut lähteen jalkojesi juureen.
 
25Ravista palmun runkoa, niin sinulle putoilee kypsiä taateleita.
 
26Sentähden syö ja juo ja kirkastukoon silmäsi. Ja jos näet jonkun ihmisen, niin sano hänelle: »Totisesti, minä olen Laupeimmalle luvannut paastota enkä siis voi puhua tänään kenenkään ihmisolennon kanssa.»
 
27Sitten hän palasi kansansa luokse kantaen lastaan. He huudahtivat: »Oi Maria, totisesti sinä olet tehnyt sangen pahasti.
 
28Oi Aaronin sisar, sinun isäsi ei ollut kelvoton mies eikä äitisi huono nainen.»
 
29Mutta hän vain osoitti lastaan. He sanoivat: »Kuinka voisimme puhua sellaiselle, joka on vielä kehdossa oleva lapsi?»
 
30Poika vastasi: »Totisesti, minä olen Jumalan palvelija. Hän on antanut minulle Kirjan ja Hän on tehnyt minut profeetaksi.
 
31Hän antaa minulle siunauksensa missä tahansa olenkin, ja Hän on määrännyt minun tehtäväkseni rukoilemisen ja almut niin kauan kuin elän.
 
32(Hän on luonut minut) hyväksi äitiäni kohtaan, eikä Hän ole tehnyt minua kapinalliseksi, onnettomaksi.
 
33Rauha ylläni sinä päivänä, jolloin synnyin, sinä päivänä, jolloin kuolen sekä sinä päivänä, jolloin minut herätetään kuolleista.»
 
34Tällainen on Jeesus, Marian poika. Tämä on tosi sanoma, josta he kuitenkin kiistelevät.
 
35Jumalan ei ole soveliasta hankkia itselleen poikaa; kunnia olkoon Hänelle! Kun Hän päättää jonkin asian, Hänen tarvitsee vain sanoa: »Tapahtukoon!» ja se tapahtuu.
 
36Totisesti, Jumala on minun Herrani ja myöskin teidän Herranne; palvelkaa siis Häntä; tämä on oikea tie.»
 
37Mutta lahkolaiset olivat keskenään erimielisiä; voi uskottomia, kun viimeinen päivä heidät kohtaa!
 
38Kuinka hyvin he kuulevatkaan ja näkevät sinä päivänä, jolloin he astuvat eteemme! Mutta tänä päivänä väärämieliset ovat vielä suuren harhan vallassa.
 
39Varoita heitä murheen päivästä, jolloin asia on jo ratkaistu, koska he ovat välinpitämättömiä ja epäuskoisia.
 
40Totisesti, Me perimme maan ja kaikki, jotka siinä ovat. Ja Meidän luoksemme on heidän palattava.
 
41Mainitse Kirjassa myös Aabrahamista. Hän oli vanhurskas mies sekä profeetta.
 
42Hän lausui isälleen: »Oi isäni, miksi palvelet sellaista, joka ei kuule eikä näe eikä kykene vähääkään sinua auttamaan?
 
43Oi isäni, totisesti minulle on suotu tietoa, jota sinä et ole saanut, sentähden seuraa minua, minä olen johdattava sinut oikealle tielle.
 
44Oi isäni, älä palvele saatanaa. Totisesti, saatana on tottelematon Laupeimmalle.
 
45Oi isäni, minä pelkään, että Laupeimman kuritus on sinua kohtaava ja että sinusta tulee saatanan liittolainen.»
 
46Hän vastasi: »Oletko luopunut minun jumalistani, oi Aabraham? Totisesti, ellet muuta mieltäsi, niin minä olen kivittävä sinut kuoliaaksi. Poistu luotani pitkäksi aikaa.»
 
47Aabraham sanoi: »Rauha olkoon sinulle. Olen rukoileva sinulle Herraltani anteeksiantoa. Totisesti, Hän on lempeä minua kohtaan.
 
48Mutta minä luovun sinusta ja siitä, mitä sinä rukoilet Jumalan asemesta. Minä olen rukoileva Herraani ja ehkäpä en ole suotta vetoava Herraan.»
 
49Kun hän oli vaeltanut pois heidän luotaan ja hylännyt sen, mitä he palvelivat, Me annoimme hänelle lisakin ja Jaakobin ja teimme kummastakin profeetan.
 
50Ja Me soimme heille armoamme ja teimme heistä kuuluisia miehiä, totuuden julistajia.
 
51Mainitse Kirjassa myös Mooseksesta. Totisesti, hän kuului valittujen joukkoon ja hän oli myös lähettiläs ja profeetta.
 
52Me kutsuimme hänet vuoren oikealta puolelta ja sallimme hänen läheltä puhutella Itseämme.
 
53Ja armossamme Me teimme hänen veljestään Aaronista profeetan.
 
54Muista Kirjassa myös Ismaelia. Totisesti, hän oli lupaukselle uskollinen, ja hän oli myös lähettiläs ja profeetta.
 
55Hän määräsi perheensä rukoilemaan ja antamaan almuja ja hän oli Herrallensa mieluinen.
 
56Muista Kirjassa myös Idrisiä. Totisesti, hän oli uskollinen ja hänkin oli profeetta.
 
57Ja Me ylensimme hänet korkeaan asemaan.
 
58Nämä kaikki olivat niitä, joille Me annoimme siunauksemme. He olivat profeettoja Aadamin jälkeläisten joukossa ja niiden, jotka pelastimme Nooan mukana. Samoin Aabrahamin ja Ismaelin jälkeläisten joukossa sekä niiden, joille olemme antanut johdatuksen ja jotka olemme valinnut. Kun heille lueteltiin laupeimman Jumalan tunnusmerkkejä, he lankesivat maahan palvoen ja kyyneliä vuodattaen.
 
59Mutta heidän jälkeensä tuli sellaisia, jotka laiminlöivät rukouksensa ja seurasivat himojaan. Siksi he saavatkin palkan luopumuksestaan.
 
60Mutta ne, jotka kääntyvät Jumalan puoleen ja uskovat ja jotka suorittavat hyviä tekoja, saavat astua puutarhaan, eikä heille tehdä pienintäkään vääryyttä:
 
61he astuvat heille näkymättömiin autuaisiin puutarhoihin, jotka Armahtaja on palvelijoillensa luvannut. Totisesti, Hänen lupauksensa on täyttyvä.
 
62He eivät kuule siellä mitään turhaa puhetta, vaan ainoastaan sanan »Rauha!» Ja ravintonsa he saavat sekä aamuin että illoin.
 
63Tällainen on puutarha, jonka Me annamme perinnöksi niille palvelijoillemme, jotka ovat hurskaita.
 
64Ja enkelit sanovat: »Me laskeudumme maan päälle vain Herrasi käskystä. Hänelle kuuluu kaikki, mikä on edessämme ja mikä on takanamme, ja kaikki, mikä on näiden välissä.» Eikä Herrasi ole huonomuistinen.
 
65Hän on taivaitten ja maan ja kaiken niiden välisen Herra. Sentähden palvelkaa Häntä ja pysykää kestävinä palvelemisessanne. Tunnetko ketään, joka olisi Hänen nimensä kaltainen?
 
66Ja kuitenkin ihminen sanoo: »Kuinka, herätetäänkö minut todellakin kuoltuani jälleen eloon?»
 
67Eikö ihminen lainkaan muista, että Me loimme hänet jo kerran ennen aivan tyhjästä?
 
68Herrasi kautta! Me kokoamme varmasti heidät ja saatanat ja saatamme heidät polvistumaan helvetin ympärille.
 
69Senjälkeen Me erotamme jokaisesta lahkosta ne, jotka kiivaimmin uhmailivat Laupeinta vastaan.
 
70Totisesti, Me tunnemme parhaiten ne, jotka suurimmalla syyllä on syöstävä helvettiin.
 
71Teidän joukossanne ei ole ainoatakaan, joka ei sinne joutuisi. Tämä on Herrasi sitova määräys.
 
72Sitten Me pelastamme ne, jotka harjoittavat hartautta, mutta väärintekijät Me hylkäämme sinne polvillensa.
 
73Ja kun selvät merkkimme on heille ilmoitettu, sanovat epäuskon valtaamat niille, jotka uskovat: »Kumpi puoli on edullisemmassa asemassa ja näyttää lukuisemmalta?»
 
74Kuinka monta ennen heitä elänyttä sukupolvea olemmekaan hävittänyt, vaikka ne olivat heitä rikkaampia ja uhkeampia!
 
75Sano: »Jotka kulkevat harhaannuksissa, niiden päiviä Laupein pidentää, kunnes he näkevät, mitä heille on luvattu, rangaistus taikka tuomion hetki, ja tulevat tietämään, kenen asema on huonoin ja kenen voimat heikoimmat.»
 
76Mutta niille, jotka vaeltavat oikeata tietä, Jumala enentää johdatustansa. Ja pysyväiset hyvät työt saavat Jumalan luona paremman palkan ja paremman turvapaikan.
 
77Oletko nähnyt sellaisen, joka ei usko merkkeihimme ja sanoo: »Totisesti, minulle annetaan rikkautta ja lapsia.»
 
78Onko hän siis saanut tietoa näkymättömistä asioista, tai onko hän hankkinut sitoumuksen kaikkein Laupeimmalta?
 
79Totisesti ei. Me kirjoitamme muistiin hänen sanansa ja pidennämme hänen tuskansa aikaa.
 
80Me perimme häneltä pois sen, mistä hän on kerskaillut, ja yksin hän on astuva eteemme.
 
81He ottavat myös Jumalan rinnalle muita jumalia, jotka muka heitä auttavat.
 
82Mutta nämä kieltävät heille osoitetun jumaloimisen ja kääntyvät heidän vastustajikseen.
 
83Etkö ole huomannut, että Me lähetämme pahat henget uskottomien luokse viettelemään näitä kiusaukseen.
 
84Mutta älä hätäile heidän tähtensä. Me määräämme heille luetut päivänsä.
 
85Tulee päivä, jolloin Me kokoamme hurskaat Laupeimman luokse hänen vieraakseen.
 
86Mutta syntiset me ajamme helvettiin janoisena laumana.
 
87Heillä ei ole ketään puoltajaa, paitsi niillä, jotka ovat sopineet Laupeimman kanssa.
 
88He väittävät, että Armahtaja on hankkinut itselleen lapsen.
 
89Totisesti, te olette puhuneet sangen pahasti.
 
90Taivaat saattavat puhjeta ja maa voi repeytyä kappaleiksi ja vuoret luhistua tomuksi,
 
91koska he väittävät Laupeimman hankkineen lapsen.
 
92Onhan sopimatonta, että Laupeimmalla olisi lapsi.
 
93Taivaissa ja maan päällä ei ole ainoatakaan, joka tulisi Laupeimman luo muuten kuin palvelijana.
 
94Totisesti, Hän tietää heidän lukunsa ja Hän on sen tarkoin laskenut.
 
95Ja ylösnousemuksen päivänä jokainen heistä astuu Hänen eteensä omakohtaisesti.
 
96Totisesti, ne, jotka uskovat ja tekevät hyviä töitä, Jumala on palkitseva rakkaudella.
 
97Senvuoksi Me olemme tehnyt Koraanin helposti ymmärrettäväksi sinun kielelläsi, jotta voisit julistaa ilosanomaa hurskaille ja varoittaa riitaisia.
 
98Kuinka monia ennen heitä eläneitä sukupolvia olemmekaan hävittänyt! Saatatko löytää enää ainoatakaan heidän joukostaan tahi kuulla heistä pienintäkään äännähdystä?
 
 
ReadTheQuran.org